• Joel Linnainmaki

Miten SIB-hankkeesta tuli raha-automaatti sijoittajille


Vuonna 2018 Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunnalle esiteltiin uudenlaisen kokeilun hyväksymistä neuropsykiatrisesti oireilevien lasten ja heidän perheidensä auttamiseksi. Tulevaisuustalo Sitra ja sijoitusrahasto FIM olivat lähestyneet kaupunkia ja ehdottaneet Social Impact Bond (SIB) –sopimusta, jossa yksityiset sijoittajat kustantaisivat näille lapsille ja nuorille palveluja muun muassa Lastensuojelun keskusliitolta ja SOS Lapsikylältä. Mikäli tämän ansiosta muiden raskaampien ja kalliimpien palvelujen tarve vähenisi kaupunki ja yksityiset sijoittajat voisivat jakaa kertyneet säästöt keskenään. Kaupungille hanke olisi käytännössä taloudellisesti riskitön, koska maksu edellyttäisi säästöjä.

Idea kuulosti yksinkertaisuudessaan loistavalta. Yleisiä neuropsykiatrisia erityisvaikeuksia ovat esimerkiksi autismikirjon häiriöt, Touretten oireyhtymä, ADHD ja ADD. Vantaalla näiden lasten, nuorten ja perheiden palvelut ovat pitkään olleet puutteellisia ja lisäapu tulisi varmasti monelle tarpeen. Kaiken lisäksi tässä olisi vihdoin mahdollisuus satsata ennaltaehkäiseviin palveluihin, jolloin vaikeampien ongelmien kehitystä voitaisiin toivottavasti välttää.

Kannatin lautakunnassa muiden joukossa hankkeen käynnistämistä. Ajatusjuoksuni kulki näin: parhaimmillaan hanke voisi säästää rahaa ja auttaa monia ihmisiä ja pahimmillaankin taloudelliset riskit arvioitiin virkakunnan toimesta hyvin hallittavissa oleviksi ja tarkoin rajatuiksi.


Tänään päätimme kuitenkin lautakunnassa edellyttää lisäselvitystä Vantaan Lapset SIB-hankkeen riskeistä ja vaikuttavuudesta. Hanke on ajamassa kovaa vauhtia päin seinää.

Hanke on auttanut monia lapsia, nuoria ja perheitä, mutta samalla siitä on muodostunut sijoittajille riskitön raha-automaatti. Tulevina vuosina kaupunki joutuu kustantamaan sijoittajien maksamat palvelut, sekä päälle 8 % taatun tuoton. Kustannukseksi on arvioitu 2,5 miljoonaa euroa.


Miksi tässä tilanteessa ollaan? Kyse ei ole sijoittajien ahneudesta, vaan huonosta projektisuunnittelusta ja liiasta kunnianhimosta kaupungin osalta.


Ongelma ei ole se, ettei sijoittaja ansaitsisi tuottoa ottamalleen riskille. Lapset SIB-hankkeessa riskinä oli, ettei kustannusvaikutus ole riittävän suuri. Ongelma on siinä, miten kustannusvaikutus ylipäätään arvioidaan. Alkuperäinen idea oli, että kertyvä säästö jaetaan kaupungin ja sijoittajien kesken. Nyt on paljastunut, ettei säästöä ylipäätään voida mitata vielä vuosiin, eikä se ole se mittatikku jolla hankkeen onnistumista ylipäätään arvioidaan.


Säästöjen sijaan kustannusvaikutusta arvioidaan vertaamalla sitä miten paljon perheet ovat palveluita käyttäneet kuvitteelliseen vertailutasoon. Ja tällä mittarilla kustannusvaikutus on odotettua huomattavasti suurempi. Käytännössä mitataan siis väärää asiaa ja liian monimutkaisesti.


Kaupungin tuoreen selvityksen mukaan "sopimuksella ei saavuteta toivottavia kustannusten säästöjä. Perhe- ja sosiaalipalvelujen toteuttaman väliarvioinnin mukaan palvelu ei ole tavoittanut riittävästi tarkoitettua ydinkohderyhmää ja se on irrallinen kaupungin olemassa olevasta neuropsykiatrisesti oireilevien lasten ja perheiden palveluohjauksesta ja -ketjusta. Lisäksi ohjelman hallinnointi edellyttää Vantaan kaupungin henkilöstön ennakoitua suurempaa työpanosta."


Kaikki kokeilut eivät voi onnistua. Se on kokeilujen luonne. Silti pitää uskaltaa yrittää uusiakin asioita ennakkoluulottomasti, etenkin jos kokeilulla voidaan aidosti auttaa tukea tarvitsevia ihmisiä.


Lautakunnalle hanketta kuitenkin markkinoitiin huomattavan erilailla kuin miltä todellisuus nyt näyttää. Kaupunki ei jaa kertyneitä säästöjä sijoittajien kanssa, vaan kustantaa käytännössä automaationa sijoittajille takaisin heidän maksamansa palvelut ja päälle riskittömän 8 % tuoton. Parempaa sijoituskohdetta sijoittajan näkökulmasta tuskin Suomesta tällä hetkellä löytyy. Samalla ei pidä unohtaa kaikkein olennaisinta eli lapsia, nuoria ja heidän perheitään. Kustannuksia enemmän itseäni harmittaa se, mitä muuta tällä rahalla voisi tehdä neuropsykiatrisesti oireilevien lasten, nuorten ja heidän perheidensä puolesta. Samalla rahalla olisi voinut ostaa vastaavia palveluja vielä useammalle tarvitsevalle lapselle ja nuorelle.


Päällimmäiseksi tunteeksi itselleni jää harhaanjohdettu olo ja harmitus perheiden puolesta. Tilanne on vakava ja se pitää selvittää perinjuurin. Kaupungin projektisuunnittelu ja riskienhallinta näyttävät pettäneen totaalisesti.

SIB-hankkeen jälkeenkin vantaalaiset neuropsykiatrisesti oireilevat lapset ja nuoret ansaitsevat ja tarvitsevat parempia palveluja. Tätä painotin myös lautakunnan kokouksessa. Vantaa tarvitsee oman palvelumallin näille lapsille ja nuorille, joka korjaa nykyisen palveluverkon puutteet ja aukot. Jos jotain tästä kaikesta otetaan opiksi niin toivottavasti ainakin se.


Linkki lautakunnan tiedotteeseen: https://www.vantaa.fi/uutisia/kaikki_uutiset/101/0/157891